Kannattaa tehdä jalkoja

Aika moni jättää jalat treenaamatta. ”Jalkoja tulee ihan riittävästi lätkän myötä” – tätä kuulee usein. Todellisuudessa jalkoja on ikävämpi treenata kuin yläkroppaa, siitä se johtuu. Vastusta pitää käyttää paljon, treenit on helposti raskaampia kuin perus rinta-käsipäivä ja lopulta järkeillään, että eihän ne jalat koskaan sieltä housujen alta edes näy. No se kyllä näkyy ihan housutkin jalassa jos jollain on iso treenattu yläkroppa ja pikkupojan peppu tikkujalkoineen.

eva andressa

Varsinkin naisilla jalkatreeni on tärkeää, sillä tiukat housut jalassa ei pääse katseita pakoon. Naisilla jalkojen treenaamattomuus ei ehkä ole niin yleistä kuin miehillä, mutta jalkatreenien intensiteetissä olisi usein huikeasti parannettavaa. Sopusuhtaisuus maan perii, on parempi olla balanssissa voimien ja ulkonäön suhteen koko kropaltaan. Moni on myöhemmin katunut, kun ei panostanut heti myös jalkoihin, kun on myöhemmin motivaatio kasvanut harrastusta kohtaan ja peilistä tuijottaa leveäharteinen risureisi. Se jalkojen harjoittaminen voi olla itse asiassa kivaakin, kannattaa kokeilla!